Verkkouutinen 31.1.2020 – 1/2020

Liikennevakuutuksen tilastotutkimus 2014–2018: Heikot sijoitustuotot rasittivat liikennevakuutuksen tulosta vuonna 2018

Liikennevakuutuslain mukaisen liikennevakuutuksen vakuutusmaksutulo vuonna 2018 oli 710 miljoonaa euroa, mikä oli neljä prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Liikennevakuutuksen maksutulo aleni jo kolmatta vuotta peräkkäin. Liikennevakuutusta harjoitti Suomessa 29 suomalaista vakuutusyhtiötä ja kuusi ulkomaista ETA-vakuutusyhtiötä. Ulkomaisten vakuutusyhtiöiden osuus markkinoista oli 22 prosenttia.

Vuonna 2018 liikennevakuutuksen toteutunut tulos jälleenvakuuttajien osuuden vähentämisen jälkeen oli 72 miljoonaa euroa. Nettovakuutusmaksutuottoihin suhteutettuna tämä tarkoitti 11 prosentin tulosta. Tulosprosentti oli noin puolet edelliseen vuoteen verrattuna ja alempi kuin tarkastelujakson 2014–2018 keskimääräinen 16 prosenttia. Tuloksen heikkeneminen johtui pääasiassa tulokseen kohdistettujen sijoitustuottojen alenemisesta. Sijoitustuotot olivat tarkastelujakson heikoimmat, ja usealla yhtiöllä sijoitustuotot jäivät negatiivisiksi. Toisaalta vahinkosuhde oli tarkastelujakson alin (69 prosenttia), mikä osaltaan paransi tulosta. Liikennevakuutuksen yhdistetty kulusuhde oli 94 prosenttia. Koko vakuutuslajin näkökulmasta toiminta on edelleen ollut kannattavaa, mutta yhtiöiden ja eri vuosien välillä tuloksen muodostumisessa oli kuitenkin suuria eroja.

Finanssivalvonnan julkaisema liikennevakuutuksen tilastotutkimus perustuu vakuutusyhtiöiltä vuosilta 2014–2018 kerättyyn aineistoon. Tilastotutkimuksessa esitetään vakuutusmaksuja, markkinaosuuksia, tunnuslukuja ja tulosta koskevia taulukoita, kuvioita ja laskelmia. Vuodesta 2017 alkaen tunnusluvut esitetään erikseen myös moottoripyörien liikennevakuutusten osalta. Yhteenlaskettujen tietojen lisäksi erillisessä tiedostossa julkaistaan tulostiedot yhtiökohtaisesti.

Lisätietoja antaa

Pirkko Welin-Siikaluoma, johtava matemaatikko, puhelin 09 183 5533 tai pirkko.welin-siikaluoma(at)finanssivalvonta.fi.

Liitteet